Olen johtaja


Vaatimus, että johtajien tulisi johtamisessa myös mielenterveyden  kysymykset voi vaikuttaa epäasialliselta. Usein johtajat ajattelevat,että mielenterveyden ammattilaiset hoitavat tällaiset asiat  ja että ne tulee hoitaa työpaikan ulkopuolella. Tosiasia on, että jokainen voi osaltaan olla mukana edistämässä mielenterveyttä ja ehkäisemässä itsemurhia. Johtajilla on suuri merkitys mienerveydelle myönteisen kulttuurin luomisessa ja itsemurhien ehkäisytyön onnistumisessa. Johtavat ilmaisevat  esiintymisillään, sanavalinnoillaan ja toimintavoillan onko  hyvinvointi ja turvallisuus työpaikalla tärkeitä asioita. Sen sijaan,että odotetaan tragediaa tapahtuvaksi, ryhdytään  toimeen itsemurhien ehkäisemiseksi. Tällaisen rohkeuden tulokset tulevat näkyviin välittömästi työyhteisössä ja keskinäinen tuki lisääntyy.

Johtajat, jotka julkisesti tukevat henkilöstöään huolehtimaan mielenterveydestään ja  hyvinvoinnistaan, vaikuttavat myönteisesti koko henkilöstöön ja yrityskulttuuriin. Yhä suurempi osa sairauspoissaoloista Suomessa johtuu mielenterveyssyistä.


LISÄTIETOA (ENGLANNIKSI)

Työvälineitä työpaikoille - Kansainvälinen itsemurhien ehkäisyjärjestö: https://www.iasp.info/resources/Suicide_and_the_Workplace/


Jos olet huolissasi jonkun itsetuhoisuudesta, hae heti apua YourMentalHealth.ie.


Video: Johtajuus käytännössä: (ENGLANNIKSI)

10 asiaa, jotka johtajan tulee kysyä itseltään: (ENGLANNIKSI)

Minulla on ollut pari kaveria, joille tekisi hyvää jutella jonkun kanssa, mutta en tiennyt, miten ottaisin asian puheeksi”
— Työnjohtaja
flickr highways england.jpg

Lisää työvalineitä löytyy osiosta Johtajuus.